Tuntemisesta ja tekemisestä
"Kuka tahansa pystyy tekemään sen, minkä haluaa tuntea. Vaikeaa on saada hänet tuntemaan jotain, jota hän ei halua tuntea."
Tämä F. M. Alexanderin lausahdus kuvaa hyvin prosessia jota olen saanut läpikäydä suhteessa tekemiseen, tuntemiseen ja ei-tuntemiseen.
Opiskellessani laulua opetus tapahtui usein kehollisten ohjeiden kautta. Kun sain ohjeen yritin parhaani mukaan tehdä sen mukaan ja samalla pyrin tuntemaan, miltä ohjeen toteutus tuntui. Näin pystyisin myöhemmin lihasmuistini avulla toistamaan saman kokemuksen.
Kun aloin opiskella Alexander-tekniikkaa huomasin, että olin hyvin harjaantunut tunnustelemaan kehoni tuntemuksia ja toteuttamaan niitä tekemällä. Samalla käännyin lähes täysin sisään päin sulkien aisti-informaation, eli näkemisen, kuulemisen ja tuntemisen (kaikilta muilta osiltaan paitsi tuntemuksilta joita olin hakemassa). Saadessani ohjeen olin jo automaattisesti ennalta määritellyt, miltä sen toteuttamisen tulisi tuntua ja lähtenyt tekemään tuota tuntemusta. Tällä oli kehooni sulkeva vaikutus, ja vaikka olisin kuinka kovasti yrittänyt saada hengitystäni ja ääntäni toimimaan vapaasti se ei tuntunut onnistuvan.
Kun opin Alexander-keinoja käyttäen jättämään itseäni enemmän rauhaan ja auki aistimaan hetkestä hetkeen huomasin, että aloin tuntea paljon voimakkaammin ja herkemmin. Tuntemukset eivät vain aina olleet sitä mitä olisin toivonut. Esimerkiksi laulaessani tulin usein hirveän vihaiseksi. Tottumukseni pidätellä oikeaa tuntemista ja sen myötä hengitystäni oli muodostanut "tulpan", joka tuli esiin hengityksen voimistuessa laulaessani. Samalla huomasin, että viha oli voimaa, jotain sellaista, jota en olisi halunnut itsessäni tuntea, mutta joka tuntui aivan mahtavalta kun sallin itseni sitä tuntea. Ja kun sallin sen, kaikki aistimukset ja tunteet, kuten suru, ilo ja rakkaus pääsivät virtaamaan vapaammin.
Tuntemisen virratessa myös hengitys ja ääni virtaavat vapaammin. Äänelle tulee lisää tilaa ja siitä tulee ilmaisuvoimainen.