Kouluttajat


Matti Harilo

Vastaava kouluttaja

Matti valmistui Alexander-tekniikan opettajaksi vuonna 1999. Siitä lähtien hän on toiminut päätoimisena Alexander-tekniikan opettajana kouluttaen ja opettaen ympäri Suomen eri-ikäisiä, hyvin monenlaisista lähtökohdista ja ammateista tulevia ihmisiä. 

Matti on opettanut useissa Alexander-tekniikan opettajakouluissa Saksassa, Englannissa, Suomessa, Ruotsissa ja Virossa.

Matti toimii Tampereen Alexander-tekniikan opettajakoulun vastaavana kouluttajana. Hän on koulussa paikalla lähes aina. Lisäksi hän antaa Alexander-tekniikan yksityistunteja ja ryhmäopetusta Tampereella ja muualla Suomessa.



Katja Harilo

Kouluttaja


Katja valmistui Alexander-tekniikan opettajaksi 2010. Hän on myös laulunopettaja (Musiikkipedagogi AMK 2002).

Katja toimii Tampereen Alexander-tekniikan opettajakoulun kouluttajana. Hän on koulussa paikalla useimpina päivinä.

Lisäksi hän antaa Alexander-tekniikan ja laulun yksityistunteja sekä Alexander-tekniikan ja äänenkäytön koulutusta ryhmille, mm. kuoroille.

Katja toimii on toiminut kuoronjohtajana useissa kuoroissa ja laulaa itse mm. Katja Harilo Silja Kuoppala Duossa, jossa hän soittaa myös haitaria, ja pääosin renessanssimusiikkia esittävässä Apollo Vocal Ensemble:ssa.



Matti Luoto

Kouluttaja

Matti valmistui Alexander-tekniikan opettajaksi 1999, josta lähtien hän on opettanut tekniikkaa pääasiassa yksityistunneilla. Matti toimii Tampereen Alexander-tekniikan opettajakoulun kouluttajana, hän on koulussa 2-4 viikkoa vuodessa.

Matti toimii kouluttajana myös Tallinnan Alexander-tekniikan opettajakoulussa

www.atml.fi


Katri-Mari Ruonala

Kouluttaja

Katri-Mari valmistui Alexander-tekniikan opettajaksi 2002. Hän toimii Tampereen Alexander-tekniikan opettajakoulun kouluttajana, hän on koulussa 2-4 viikkoa vuodessa.

Katri-Mari toimii kouluttajana myös Brysselin Alexander-tekniikan opettajakoulussa.

www.alexander-opettaja.com

kruonala.wixsite.com/alexander